Jumissa

Menin itseni kanssa vähä niinkun jumiin. Ajattelin jo blogin ensimmäisen kirjoituksen aikana -haluanko kirjoittaa omalla nimellä ja haluanko olla täysin avonainen elämästäni blogissa. Aluksi päätös oli selvä, en todellakaan halua kertoa ajatuksiani kuin ne olisivat omiani vaan haluan puhua asioista yleisellä tasolla. Pelkäsin ajatusta kirjoittaa omana itsenäni ja nimenomaan jakaa omia ajatuksia. Sain kuitenkin muutamilta ystäviltä sekä perheeltäni niin ihanaa palautetta että mieleni muuttui. Eräs ystäväni joka asuu Espanjassa laittoi viestin että oli tykännyt lukea blogiani, sillä jutellaan niin harvoin ja silloinkin kovin pintapuolisesti että on mukava lukea mitä kuuluu. Tämä sai miettimään, kun kerran haluan kirjoittaa omaa blogiani mutta kerron asioista yleisellä tasolla, kirjoitanko sittenkään omaa blogiani?

Joten ehkä voinkin nyt vasta todeta -Tervetuloa seuraamaan 4markan elämää 😀

Muutama vuosi takaperin aloin lukemaan mindfulness ja selfhelp-kirjallisuutta. Kirja silloin tällöin olisi varmasti ollut juuri sellainen rentouttava apu parempaan elämään, mutta suorittaja ihmisenä niistä tuli enemmän stressi ja paniikin täyteinen suoritus kuin rentouttava ja nautinnollinen ajatus elämästä juuri tässä hetkessä. Toki se hyvä puoli niissä kirjoissa oli että löysin paljon kipeitä kohtia joiden tajusin olevan itsessäni pielessä ja opiin kuuntelemaan itseäni paremmin. Muistan erään kerran kun yhden harjoituksen aikana aloin kyseenalaistamaan rakkauttani matkustamiseen. En enää tiennyt matkustinko sen vuoksi että rakastan matkustaa vai sen takia että pakenin arjen tuomaa liian suurta vastuun taakkaa. Tämä romutti maailmani täysin, sillä tajusin matkustaessani ainoastaan pakenevani. Reippaan parin vuoden aikana koin aina matkustaessa kovaa syyllisyyttä sekä ahdistuneisuutta ja vasta viime vuonna kun teimme matkan Kroatiaan tajusin että se oli varsinaisesti ensimmäinen lomamatka aikuisiällä  kun osasin ottaa rennosti ja ihan vaan lomailla. Sain rakkauteni matkustamiseen takaisin ja nyt tiedän että se on aitoa. <3

Luin itseni ulos mindfulness- ja selfhelp-kirjoista ja pidin pitkän tauon koko lukemisessa. Jotenkin ahdisti edes ottaa kirja käteen. Olen yrittänyt pikkuhiljaa päästä takaisin siihen olotilaan minkä lukemisella saa aikaan. Se on sellainen hetki kun ei kuule tai näe mitään muuta kuin tekstin tuoman mielikuvitusmaailman. Kertakaikkiaan rentouttava olotila. Kuuntelen parhaillaan BookBeatissa kirjaa nimeltä Kimppakämppä. En muista että mikään kirja olisi koskaan saanut pulssin jyskyttämään niin nopeaa kiukusta tai sydämen pakahtumaan onnesta. Suosittelen nyt jo lukemaan tai kuuntelemaan tuon kirjan, vaikken olekaan ihan vielä saanut sitä päätökseen. Todella mukaansa tempaava kirja.

Kuusi vuotta sitten poltin itseni loppuun jatkuvalla yrittämisellä ja suorittamisella. Tein kolmea eri työtä. Olin yrittäjänä myyntialalla kahdessa eri firmassa ja palkkatöissä 5-6 päivää viikosta. Halusin olla jotain mitä en ollut. Eihän siinä ihminen pysty mihinkään kunnolla keskittymään. Eikä varsinkaan kun on ihan hukassa. Samaan aikaan tuli ero muutaman vuoden kestäneestä suhteesta ja riesaksi jäi omakotitalo. Yritimme myydä omakotitaloa, mutta se osoittautuikin olevan hometalo. Tämä hometalo asia on vieläkin vaiheessa ja voit olla varma että tuo kyseinen talo saa kyllä kunnon jäähyväiskirjeen blogissa, kunhan vain pääsen eroon siitä rotiskosta.

Ajattelin etten koskaan kirjoittaisi näistä asioista. Suurin syy tähän on ehkä ollut häpeä. Häpeä siitä että on tehnyt elämässä vääriä ratkaisuja ja kuvitellut että on ainoa ihminen maailmassa joka tekee elämässään huonoja päätöksiä. Onneksi ihminen joskus myös viisastuu virheistään ja huonoista valinnoista ja osaa jatkossa kuunnella paremmin itseään sekä uskoa intuitiotaan. Haluan itse olla tämä viisastuva ihminen ja siksi ajattelin olla itselleni hieman armollisempi näiden menneiden asioiden suhteen ja keskittyä tekemään tulevaisuudessa parempia ratkaisuja. 😊

~Jenni