Askel taakse, kaksi eteen

Vuosi 2021 oli yksi rankimmista vuosista pitkiin aikoihin. Jouduin hyvästelemään kolme tärkeää ihmistä viimeiselle matkalle ja samalla tuli hiljennyttyä enemmän oman itsensä äärelle. Kun tulee paljon menetyksiä lyhyen ajan sisällä, sitä alkaa ehkä jollain tavalla enemmän ymmärtämään, että täälä tosissaan eletään tässä fyysisessä kehossa vain tämän yhden kerran. Uskon kuitenkin, että olemme yhtä ja samaa enrgiaa kaiken elävän kesken, joten sitä myötä myös uskon, että sielu jatkaa matkaa ja inkarnoituu jälleen maanpäälle kun oikea hetki koittaa. Kappas, menipäs filosofiseksi. 😅 

Tässä vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut paljon hyvääkin. Aloitin MedikaNovassa opiskelemaan refleksologiaa päivätöiden ohella. Tämä koko kehon vyöhyketerapia on jo pidemmän aikaa kiinnostanut ja nyt tuntui, että on oikea aika alkaa tutustumaan miksi ja miten ihmiskeho toimii vyöhyketerapian silmin. Olen nyt suorittanut kaksi tasoa sekä ravitsemuskurssin. Sisäistettävää asiaa tulee todella paljon, mutta onneksi kursseja pystyy suorittamaan omaan tahtiin silloin kun itselle kurssien ajankohdat sopii. Valmistumisvuodeksi olen itselleni arvioinut 2025 eli matkaa on vielä paljon, mutta parasta on, että se matka on alkanut. 😊

Viime kesänä ei tullut tehtyä pidempiä vaelluksia, sillä pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan pitkään haaveilemaani kullanhuuhdontaa Tankavaarassa. Oli aivan mahtava kokemus. Vuokrasin viikoksi valtauksen, jossa oli kaikki valmiina ja opastuskin annettiin. Kaiken kullan ja korukivet mitä löysi sai pitää itsellään. Olihan se fyysisesti rankempaa kuin mitä olin ajatellut. En kuitenkaan pitänyt tuota fyysisyyttä ollenkaan huonona, se oli oikeastaan erittäin terapeuttista. Siinä kun lapioi sangot täyteen maata ja sen jälkeen alkaa pesemään kiviä sekä kaatamaan ränniin hiekkaa, savea ja muutakin maaperää tulee ihanan odottavainen fiilis. Ikinä ei voi tietää mitä sieltä löytyy. 😍 Taisipa sieltä jonkin asteinen kultakuumekin iskeä. 😅

Tämä on ränni missä maaperästä ja kivistä erotellaan kulta

Ensimmäisen päivän "saalis"

Löydätkö kuvasta pienen hengettömäksi kutsutun palan kultaa?

Ei ollut yhtäkään päivää, etteikö vaskooliin olisi jäänyt kimmeltävää. Se oli erittäin motivoivaa näin ensikertalaiselle.

Tässä ikuistettuna päivän jännittävin hetki


Siinä reissun saldo kaikkineen. Hieman alle gramma kultaa

Reissussa löytyi myös magnetiitti sekä hematiittimagnetiitti korukivet joista teetätin kaulukorut

Yksi suurimpia ilonaiheita 2021 vuonna oli hometalon myynti. Mainitsin aiemmin hometalosta Jumissa- tekstissä. Silloin lupasin että kirjoitan siitä oman postauksen, mutta uskompa maininnan asiasta riittävän. Toki jos kamppailet hometalo-ongelman kanssa ja haluaisit lukea lisää aiheesta, voin toki kertoa oman tarinani, mikäli joku saa siitä apua.

Tulevan kesän vaelluksia on jo suunniteltu ja kohteena on Lemmenjoen erämaa-alue. Tällä kertaa enemmän erämaata kuin viime kerralla

Ostin muuten viime syksynä itselleni riippumaton ja olen innoissani kun kevät tulee ja pääsen testaamaan miten paketti toimii. 😍 Riippari on siis tarkoitus ottaa vaellukselle mukaan ja jatkossa käyttää sitä reissujen majoitteena. Toki tämä testataan ensiksi ihan lähimaastossa, jottei käy reissussa köpelösti, mikäli jotain ongelmia ilmenisi. Enkä suosittele ketään lähtemään yönyli vaelluksille testaamatta vermeiden toimivuutta ensin lähimaastossa. 😊

Tuntuipas hyvältä palata pitkästä aikaa blogin pariin. ❤

Kommentit

Lähetä kommentti

Luetuin postaus

Helvetinjärven kansallispuisto

Kroatia - Split ja pieni kylä Stobrec

Lemmenjoen kansallispuisto

Lauhanvuoren kansallispuisto

Isojärven kansallispuisto

Hermoratahieronnasta apua mielelle ja keholle

Lemmenjoki - Mitä mukaan vaellukselle?

Jumissa

Arvosteltu vai Arvostettu?

Nopea lohikastike