Kevät voi alkaa



Meidän perheessä ei ole mahdollisuutta etätöihin ja molempien työpaikat on niin sanotusti kriittisiä tänä aikana, joten pääsiäisen vapaat tuli enemmän kuin tarpeeseen. On ollut ihanan paljon aikaa toteuttaa itseään, ulkoilla ja ihan vaan rentoutua. ❤

Pääsiäinen on itselleni enemmän talven päättymisen ja kevään saapumisen juhla, kuin kristillinen juhla. Eräs ystäväni sanoo aina että olen tällainen HöpöHöpö-tyyppi sillä uskon maagisiin asioihin, luontaistuotteiden voimaan, yrtteihin, vanhan kansan uskomuksiin ja yliluonnollisiin asioihin. Uskon myös asioiden tapahtuvan ihmisen omaksi parhaaksi, sisältäen aina jonkin tarkoituksen. Toki tarkoitus saattaa selvitä vasta tuonnempana. En näe että mikään elämässäni olisi sattumaa. En kuitenkaan sano että olisi väärin uskoa sattuman olevan totta. Jokaisella meistä on oikeus uskoa eri asioiden totuuteen.

Olen jo muutaman kauppareissun aikana yrittänyt etsiä sopivaa kukkapuskaa keittiön pöydälle kevään tulon kunniaksi, mutta yksikään kimppu ei ole tuonut minkäänlaista "Tämä sopii meille" tunnetta. Eilen kuitenkin päätin katsoa vielä kerran kukat läpi ja sieltähän se osui ja upposi. Luulin etsiväni jotain pirteää gerberaa, mutta nyt olikin orkidean vuoro. Orkideat ovat kyllä lumoavan kauniita kukkia. 😍










Kauppareissulla piti piipahtaa myös postissa. Siellä odotti paketti jonka sisällön olemassaolosta en ollut vielä viikko sitten edes kuullut. Kahvipapuja istutukseen. Kyseessä on suomalainen yhtiö Lil plot joka on kahden ystävyksen perustama pienyhtiö Helsingissä. Lil plot valmistaa puunkasvatuspakkauksia sisätiloihin. Mielestäni täydellinen idea. Heidän tuotteissaan on kasvutakuu, joten ei ilmeisesti tarvitse olla master viherpeukalo onnistuakseen. Tämä sopii ainakin omalle kohdalle. Ostin heiltä oman kahvipuun ja nyt en malta odottaa että saan istuttaa sen ja jännityksellä odottaa ensimmäisiä vihreitä versoja mullan läpi.




Valmiin kahvipensaan saa varmasti edullisemmin plantagenista tai jostain muualta. Itseäni kuitenkin kiehtoi ajatus saada kasvattaa oma puu ihan siemenestä asti ja katsoa miten se siitä lähtee kasvamaan. Samalla tuntui hyvältä tukea suomalaista pienyhtiötä.

Kasvutakuusta huolimatta haluan tehdä istutuksen vasta uuden kuun jälkeen. Huhtikuussa uusi kuu on 23.4. Uuden kuun jälkeen kuu alkaa kasvaa kohti täyttä kuuta ja sen vaikutuksen kerrotaan olevan rakentava ja vahvistava. Sanotaan myös että tällöin kuun voima vetää kasveja ylöspäin. Toivon että tällä menetelmällä saadaan meidän kahvipuusta vahva ja rehevä. 😊

Laitatko itse hyötykasveja tai kukkia kasvamaan tänä keväänä?


~Jenni

PS. Postaus ei sisällä kaupallista yhteistyötä.

Kommentit

Luetuin postaus

Helvetinjärven kansallispuisto

Kroatia - Split ja pieni kylä Stobrec

Lemmenjoen kansallispuisto

Lauhanvuoren kansallispuisto

Isojärven kansallispuisto

Hermoratahieronnasta apua mielelle ja keholle

Jumissa

Lemmenjoki - Mitä mukaan vaellukselle?

Arvosteltu vai Arvostettu?

Nopea lohikastike