Kevyesti enemmän

Yosa ja Oatly tuotteet yllättivät positiivisesti


Katsoin ystäväni innoittamana Netflix dokumentin What the Health.

Ehkä hieman jopa pelkäsin katsoa tuota dokkaria, koska tiesin sen liittyvän vegaaniruokavalioon ja sen terveyshyötyihin. Vegaaniruokavaliossa ei toki itsessään ole lainkaan mitään pelottavaa. Ainut mikä pelotti oli oma reaktio kyseistä asiaa kohtaan. Pelkäsin että näkisin videolla jotain mikä saisi jättämään lihan syönnin, enkä ollut ollenkaan valmis tähän ajatukseen.

Rohkenin ja katsoin dokkarin. Olin jopa päättänyt etten anna sen vaikuttaa mitenkään dramaattisesti omiin valintoihin. Video eteni kuten ehkä odotin sen etenevän. Siinä oli asioita mistä en pitänyt, mutta myös sellaisia hetkiä mitkä avartivat näkökulmia. Sitten tuli hetki mikä kolahti. Siinä puhuttiin  miten ihmisen suolisto eroaa esimerkiksi karhun suolistosta. Karhun ruokavaliohan on enimmäkseen eläinperäinen. En tiedä mitä kaikkea muuta karhut syö, mutta eläinperäisen ruoan lisäksi ainakin marjoja. En muista mainittiinko dokkarissa kuinka paljon lyhyempi karhun suolisto on verrattuna ihmisen suolistoon, mutta paljon lyhyempi. Dokkarissa käsiteltiin aihetta sen puolesta että liha ei ehdi mädäntyä lyhyemmässä suolistossa samalla tavalla kuin pidemmässä suolistossa. Tämä itsessään ei saanut ajatuksissani lopettamaan eläinperäisiä tuotteita, mutta laittoin miettimään olisiko kasvispainotteisesta ruokavaliosta hyötyä oman mahan mystisiin vaivoihin.

Teinivuosista lähtien oon kärsiny kovista ylävatsakivuista. Heräsin yleensä öisin järkyttäviin vatsakipuihin, epäsäännöllisen säännöllisesti. Lääkärit on tutkinu mahdollisen laktoosi-intoleranssin ja tulokset oli hieman ylärajan alapuolella. Eli vastaus oli että kannattaa vaihtaa hyla tuotteisiin jos haluaa käyttää maitotuotteita. Tämä ei kuitenkaan poistanut vatsakipuja. Jossain kohtaa huomasin että paketillinen normi jäätelöä menee kevyesti ilman kipuja tai ongelmia, joten aloin syödä maitotuotteita ihan normaalisti. Muutama vuosi sitten vatsakivut alkoi olla jo päivälläkin yleisiä, eli niistä alkoi olla tosissaan haittaa. Enkä edes kuukausittain syönyt tai syö vieläkään paketillista jäätelöä, joten se ei ole se syy. 😃
Lääkärit ei oikein osannu sanoa näihin mitään joten on pitänyt itse kokeilla ja yrittää selvittää mistä kiikastaa. Sappikivet ultrattiin eikä mitään löytynyt. Kerran jopa yksi lääkäri totesi "Se on pallea kramppi ja sun nyt vaan tarttee oppia elämään sen kanssa." Kaikella kunnioituksella lääkäriä kohtaan, mutta tuohon en uskonut hetkeäkään.

Ainut mihin olen tietoisesti voinut vaikuttaa on ruokavalio. En ole koskaan koittanu vegaaniruokavaliota, niinpä ajattelin alkaa painottamaan kasvipohjaisiin tuotteisiin. Sillä kokeilemallahan se selviää mitä mieltä kroppa on.

Nyt olen viikon ajan vähentänyt tietoisesti eläinperäisiä tuotteita (maito, kananmuna, liha, kana, kala) ja syönyt enemmän kasvipohjaisia ruokia. Olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt mausta ja jaksamisesta. Vireystila on ollut jopa hieman parempi. Suurin ilon aihe on kuitenkin ollut erittäin kevyt olo vatsassa. Olo on täyteläinen, muttei kuitenkaan tukala, eikä vatsa ole turvonnut syömisen jälkeen samalla lailla. Innolla odotan pidemmän aikavälin tuloksia.


Olen ollut aina varma, että kasvipohjaiset tuotteet ei voi olla hyviä. Oli kuitenkin mukava huomata että olin väärässä.
Esimerkiksi monet lihankorvikkeet on ollu jopa parempia kuin itse lihatuotteet.


Täydellinen lisä vaikka smoothieen.
Tämä muistutti enemmän mehua kuin kaurajuomaa 👍🏻




Tamperelaiset seitansuikaleet yllätti täyteläisellä koostumuksella ja
tämä chilillä maustettu erinomaisella tulisuudella.


Aion kyllä syödä jatkossakin lihaa, kanaa tai kalaa jos mieli tekee. Haluan kuitenkin antaa mahdollisuuden myös vegaanituotteille. Ihanaa kun voi syödä mitä haluaa <3

Ootko koskaan koittanut vaikka vain yhtenä päivänä viikosta syödä pelkkää vegaaniruokaa? Ootko huomannut mitään vaikutuksia?

Btw, postauksen tuotteiden arvosteluun ei liity kaupallista yhteistyötä.

~Jenni

Kommentit

Luetuin postaus

Helvetinjärven kansallispuisto

Kroatia - Split ja pieni kylä Stobrec

Lemmenjoen kansallispuisto

Lauhanvuoren kansallispuisto

Isojärven kansallispuisto

Hermoratahieronnasta apua mielelle ja keholle

Jumissa

Lemmenjoki - Mitä mukaan vaellukselle?

Arvosteltu vai Arvostettu?

Nopea lohikastike